Yleistä kaupunginvaltuustosta
Turun Vihreät ovat tehneet kaupungissa hyvää työtä ja tämä on näkynyt myös vaalien tuloksissa. Vuoden 2000 kunnallisvaaleissa paikkamäärämme
nousi viidestä kahdeksaan ja asemamme vahvistui oleellisesti.
Vuoden 2004 kunnallisvaaleissa saimme yhden lisäpaikan siitä
huolimatta, että ikiaikainen äänikuningattaremme
Janina Andersson jättäytyi pois kunnallisvaaleista.
Kaudella 2005-2008 vihreillä on siis ollut Turussa yhdeksän valtuustopaikkaa
67:stä.
Olemme pitkään olleet Turun kaupunginvaltuustossa
oikeiston ja vasemmiston välisenä vaa'ankielenä.
Meillä itsellämme on tapana sanoa: emme ole oikealla
emmekä vasemmalla, me olemme edellä. Kallistumalla välillä
vasemmiston ja välillä oikeiston kannalle olemme usein
käyttäneet valtuustossa kokoamme suurempaa valtaa. Emme
kuulu sen enempää oikeistoon kuin vasemmistoonkaan:
me emme ole tältä jakoakselilta lähtöisin,
eikä meitä voi sille luontevasti sijoittaa. Olemme tehneet
yhteistyötä kaikkien ryhmien kanssa sillä perusteella,
kuinka vihreää politiikkaa he kulloinkin ovat ajaneet.
Vaa'ankieliasemasta on seurannut paljon puhetta: sosiaalidemokraatit
ovat syyttäneet meitä kokoomuksen apupuolueena ja puistokokoomuksena
toimimisesta, ja kokoomuslaiset ovat kutsuneet meitä vaihtelevilla
nimityksillä alkaen viherpipertäjistä ja päätyen
sosialistien kautta stalinisteihin. Meillä itsellämme
tässä välissä on ollut usein hymy herkässä
- eritoten kun kanssakäymisestä ovat meitä moittineet
juuri ne kaksi puoluetta, jotka ovat pitkään muodostaneet
paitsi Turussa myös muissa suurissa suomalaisissa kaupungeissa
keskinäisen valta- ja yhteistyöakselin.
Tällä vaalikaudella Turun kunnallispolitiikkaa on värittänyt niin sanottu Eräiden Ryhmien Välinen Sopimus eli hallitussopimus. Sopimuksen allekirjoittivat kaikki muut ryhmät paitsi Vasemmistoliitto ja Olavi Mäenpää, jota ei tosin edes pyydetty mukaan. Itse en ole ollut sopimuksesta kovin innoissani, minusta meidän olisi ollut parempi kehittää kykyämme strategisessa johtamisessa. Mutta moni muu on kokenut sopimuksen hyödylliseksi ja seuraavallakin kaudella tullaan solmimaan vastaava joskin tiiviimpi ja rajatumpi sopimus. Sopimuksen ongelma on ollut sen laajuus ja suhde kaupungin strategiseen johtamiseen. Toivottavasti sopimuksesta tulee seuraavalla kaudella rajatumpi ja se löytää nykyistä paremmin paikkansa osana kaupungin johtamisjärjestelmää ja valtuuston valtaa.