Varsinais-Suomi
Olen edustanut vuoden 2001 alusta lähtien vihreitä
Varsinais-Suomen maakuntahallituksessa. Tehtäväni päättyy tämän vaalikauden loppuun, sillä silloin tulen hoitaneeksi tehtävää kaksi vaalikautta. Vihreiden rotaatioperiaatteen mukaan edustajaa vaihdetaan kahden kauden jälkeen, ellei muuhun ole aivan erityisiä perusteita.
Maakuntahallitus
on 19-jäseninen elin, jonka tehtävänä on
kehittää Varsinais-Suomen maakuntaa ja sen viittä
seutukuntaa, jakaa aluekehitysvaroja, tehdä maakuntakaavoja,
hoitaa yhteiskuntasuhteita ja myös kansainvälisiä
yhteistyöhankkeita sekä antaa lausuntoja monista meneillään
olevista hankkeista kuntien ja valtion suuntaan. Maakuntahallitukseen
sisältyy myös ns. ELLI-yhteistyö eli Etelä-Suomen
maakuntien liittouman toiminta.
Pidän maakuntahallinnon kehittämistä oikeasti
tärkeänä työnä. Suomalainen aluehallinto
on ollut kansalaisen kannalta läpitunkematon sekasotku, jossa
on aineksia tsaarinaikaisesta valtion aluehallinnosta, maakunnista,
TE-keskuksista, aluekeskusohjelmista ja Kainuun kaltaisista
kokeiluista. Nyt valmisteilla oleva aluehallinnon uudistus tulee toivoakseni selkeyttämään tilannetta. Maakunnat ovat läheisin yhteinen toimija kansalaisen
ja Euroopan unionin välillä. Maakuntien pitää
olla vahvempia, kansalaiselle tutumpia ja demokraattisempia.
Maakuntaidentiteettien vahvistaminen on EU-aikana myös
yksi alueiden menestymisen avaimia. Oma mielipiteeni on, että alueellinen päätöksenteko
tulisi keskittää maakunnille, joissa valtaa käyttäisi
suorilla vaaleilla valittava maakuntavaltuusto. Maakuntavaalit
tulisi järjestää kunnallisvaalien yhteydessä.