Koulutus ja työ
Olen syntyisin Tampereelta, Amurin kaupunginosasta Finlaysonin
tehtaan kupeesta. Sukujuureni ulottuvat isän puolelta rajan
takaiseen Karjalaan ja äidin puolelta Satakuntaan. Kirjoitin
ylioppilaaksi Messukylän lukiosta vuonna 1984. Turkuun
tulin vuonna 1985 ja opiskelin yliopistossa biologiaa, maantiedettä
ja kasvatustiedettä. Pääaineeni on ekologis-systemaattinen
eläintiede. Olin välissä pitkiä jaksoja
työelämässä lopputyötä vaille
valmiina maisterina. Kirjoitin kesken jääneen pro
graduni loppuun vuonna 2001. Nyt olen valmis filosofian maisteri.
Olen työskennellyt syksystä 1997 alkaen Varissuolla
Turun yliopistoon kuuluvassa Turun normaalikoulussa biologian,
maantiedon ja terveystiedon opettajana ja opetusharjoittelijoiden
ohjaajana. Opetan pääasiassa 13-16 -vuotiaita yläkoululaisia
ja jonkin verran lukiolaisia. Oppilainani on paljon myös
maahanmuuttajataustaisia nuoria. Suomenkielisten luokkien lisäksi
opetan myös koulumme kansainvälisen tutkinnon eli
ns. MYP-linjan (Middle Years Program) ja Turun kansainvälisen
koulun oppilaita.
Toisen pääosan työstäni muodostaa tulevien
opettajien koulutus. Ohjaan luokissani opetusharjoitteluaan
tekeviä opiskelijoita kohti opettajan ammattitaitoa ja
-identiteettiä. Työni on hyvin mielenkiintoista, antoisaa
ja haastavaa.
Työhistoriaani kuuluu opetustehtävien lisäksi
pitkä vaihe elintarviketeollisuudessa teurastamon laatuvastaavana
ja sitä ennen lihantarkastuslaboranttina. Olen elämässäni
ehtinyt olla myös tutkimusassistenttina, koulunkäyntiavustajana,
valmennuskurssin vetäjänä, varastonaisena, sianlihan
trikiinitarkastajana, kinkkuosaston pakkaajana, keittiöapulaisena,
lääketehtaan laboranttiharjoittelijana ja näytteenottajana
sekä silmätippapullojen korkituskoneen käyttäjänä.
Enkä vaihtaisi päivääkään pois.