Väestömuutoksista Turussa ja Kaarinassa vuosina 2012-2016

Satuin saamaan käsiini yhteen kokoukseen (ei Turun kaupungin…) liittyen Kaarinan kaupungin väestökehityspaperin, jossa oli toteumaa ja ennustetta vuosille 2008-2016. Luvut olivat sen verran hätkähdyttävät, että oli vähän pyöriteltävä numeroita ja laskettava vastaavat luvut Turun aineistosta kuluvalta vuodelta taloussuunnitelmakauden loppuun. Lyhyesti kiteyttäisin tuloksen siihen, että kaarinalaiset ovat pian melkoisissa vaikeuksissa. Turun väkiluku ja pohja palveluiden järjestämiseen on sentään kuusinkertainen. Turku on pyristellyt väestön ikääntymisen kanssa jo pitkään. Meillä on suurista kaupungeista ikääntynein väestö, mutta meillä on myös ratkaisut siihen, miten homma hoidetaan. En sano, että kaikki on täällä kunnossa, koska kaikki ei ole, mutta meitä ei enää yllätetä väestön ikärakennekehityksessä. Moni asia vanhuspalveluissamme on saatu kehittymään toivottuun suuntaan, ainakin asiakastyytyväisyysmittarien mukaan.

Olisi kiva nähdä vastaavat luvut muista naapurikunnistamme, ei vain Kaarinasta. Luulen, että ne ovat aika samankaltaisia, muutos on hätkähdyttävän nopeaa. Tilanne käy ilmi kuntauudistusselvitysten taustamateriaaleista, mutta julkiseen keskusteluun ja tietoisuuteen asti tämä reunakuntien raju muutos ei ole noussut. Kehyskuntamme ovat rakennetut harvaan ja omakotivaltaisesti, joten palveluiden tuominen kotiin käy tyyriiksi. Kun kotona ei enää pärjätä, hoiva-asumisen eri muodoissa riittää rakennettavaa ja rahoitettavaa. Turun ongelma on työikäisten määrällinen ja laadullinen kehitys (lue: verotulot), ja meidänkin on hankittava lisää palveluita ikääntyneille kaupunkilaisille, mutta muutos ei ole suhteellisesti enää yhtä suuri. Suuret ikäluokat tulevat toki tuottamaan melkoisen palveluhaasteen joka puolella. Turulla kuten muillakin keskuskaupungeille on kuitenkin omaisuutta realisoitavaksi tiukan paikan tullen, muutakin kuin maaomaisuutta. Maaomaisuuden ongelma on, että vaikka tonttimyynnistä saa toki tuloja, infra on rakennettava ensin, sen maksaminen vie aikaa, ja uudet asukkaat lisäävät palveluntarvetta varhaiskasvatuksessa ja kouluissa, eli tarvitaan lisää rakentamista. Hankala homma hoidettavaksi, jos samaan aikaan pitää satsata paljon rahaa ikääntyneiden palveluiden kehittämiseen.

Kehyskunnat eivät ole enää kauaa sellaisia kultamunia munivia hanhia kuin millaisiksi ne yleensä miellämme. Ikärakenteen muutos on vääjäämätön, eikä maan väkimäärä enää kauaa kasva ellei nykyistä paljon suurempi maahanmuutto muuta tilannetta. Kyllä, kehyskunnissa on parempituloisia veronmaksajia, ja ei, ne eivät kanna keskuskaupunkien lailla vastuuta koko seudun sosiaalisista kysymyksistä, mutta ikärakenteen muutoksen vääjäämättömyys tulee seuraavan parin vuosikymmenen aikana iskemään niihin nähtävästi lujempaa kuin keskuskaupunkeihin, ainakaan vanhoihin keskuskaupunkeihin. Vantaa ja Espoo ovat tässä mielessä hieman ”eri maata”. Keskuskaupungit pysyvät suhteellisen nuorina luonteensa vuoksi, niissä on oppilaitokset ja nuoria asukkaita kiinnostavaa toimintaa. Jos keskuskaupungit keksivät, miten pitää perheellistyvät nuoret aikuiset alueellaan, niillä on valtit käsissään.

Kirjoitan tästä siksi, että kuntauudistuksen aika olisi nyt. Jos (ja ehkä kun, kiitos kuntahampaattoman hallituksen, jossa mekin olemme mukana…) kuntauudistuksesta ei tule tälläkään kerralla mitään, on liian myöhäistä. Keskuskaupungeilla tuskin on kiinnostusta lähteä pelastamaan vuosikymmenen päästä talous- ja palveluntuotantovaikeuksiin ajautunutta pienkuntakehää, kun ovat ensin itse selvinneet hammasta purren omista palveluhaasteistaan ja samaan aikaan maksaneet seudun keskitetyt palvelut ja sosiaalisen vastuun pääasiassa yksinään. Kuntauudistuksessa on kyse vastuun jakamisesta ja leveämpien hartioiden etsimisestä. Jokaisen olisi tuotava liitoksessa jotain yhteiseen kassaan: verotuloja, suotuisaa ikärakennetta, yhdyskuntarakennehyötyjä, osaamista, tuottavuuden kasvattamista, vetovoimaa. Jos kuntauudistusta ei saada nyt tapahtumaan, lienee ainakin keskuskaupunkien näkökulmasta parasta unohtaa koko juttu. Sillä nyt ollaan talouden kannalta suotuisan ikärakenteen kalkkiviivoilla, tai vähän ohikin. Pärjätköön sitten jokainen omillaan myös seuraavat vuosikymmenet, kun laskut lankeavat maksettaviksi. Totta kai siinä tilanteessa kehyskunnat voisivat muodostaa keskinäisiä liitoksia, mutta niiden ongelmat ovat rakenteellisesti samat, ja taloudellinen pohja myös. Hyöty voisi tulla palvelupuolella suuruuden ekonomiasta mutta ei juuri muusta.

Koska jotkut vetänevät palkokasvin siemeniä nenäänsä tästä kirjoituksesta, kuten aina, kun kehyskuntien tilanteesta puhuu tai kirjoittaa, kertokoot he kuntiensa väestöennusteluvuilla, millä kaikilla tavoilla olen väärässä näiden haasteiden kanssa. Talousvaikeudethan ovat jo alkaneet myös kehyskunnissa, ei enää yksin keskuskaupungeissa, eikä se kaikki ole pelkästään taloustaantuman syytä.